perjantai 10. marraskuuta 2017

Tuusulan liikkumiskyselyn tulokset

Tuusulan liikkumiskyselyyn vastanneet

Tuusulan liikkumiskyselyyn saatiin 31.10. mennessä huikeat 2000 vastaajaa! Vastauksia tuli laajasti Tuusulan eri alueita, joten otosta voidaan pitää hyvin kattavana. Linjastosuunnitelman suuntaviivat määritellään nyt tuusulalaisten mielipiteiden perusteella.



Joukkoliikenteen ominaisuudet ja yhteysvälit

Isoimmaksi ongelmakohdaksi nykytilanteessa kyselyssä nousee joukkoliikenteen lähtömäärien, sekä liikennöintiaikojen suppeus. Joukkoliikenteen kehittämistä kaivattiinkin erityisesti joukkoliikenteen tarjonnan määrän, sekä liikennöintiaikojen suhteen. Yhteisvälien kehittämistä toivottiin erityisesti Helsingin yhteyksien suhteen. Seuraavaksi tärkeimpänä tulivat yhteydet Keravalle, Vantaalle, sekä kunnan sisäisesti Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken välillä.

Alueellisesti vastaukset poikkesivat hieman toisistaan.

Kellokoskelta toivottiin erityisesti parempia yhteyksiä Järvenpäähän ja Helsinkiin. Seuraavana tulivat yhteydet Jokelaan ja Hyrylään. 

Jokelassa toivottiin junaliikenteen vuorovälien tihentämistä, sekä yhteyksiä Hyrylään ja Kellokoskelle. Jokelassa toivottiin myös liityntäliikenteen parantamista, esimerkiksi Pertun alueelta sekä Jokelan asemalle että Hyrylään.

Hyrylän ja Etelä-Tuusulan ympäristössä vastaukset jakautuivat laajemmin. Lahelasta ja Riihikalliosta toivottiin suoria ja tiheitä yhteyksiä Helsingin keskustaan. Hyrylän keskustan alueelta haluttiin tiiviit yhteydet sekä Helsinkiin, että Keravalle. Tikkurila koettiin tärkeänä vaihtopaikkana kyselyssä koko Etelä-Tuusulan alueelta. Myös Korson suunnan liityntäliikenne nähtiin tärkeänä. Lisäksi Nahkelan ja Rusutjärven alueelta toivottiin linjoja suoraan Helsinkiin.

Liityntäliikenteen asema

Alueellisesti liikkumiskyselyssä tuusulalaisten matkakohteina erottuu Helsingin kantakaupunki, sekä Helsingin suuret työpaikka-alueet. Yhtä merkittävinä paikkoina esiintyvät Järvenpää, Kerava, sekä Vantaan Tikkurila ja Kehä III:n varren työpaikka-alueet. Kunnan sisäisesti Hyrylän alue palveluineen korostuu.

Tuusulalaisten liikkumiskohteet


Tässä siis liikkumiskyselyn vastaukset pääpiirteineen. Liikkumiskyselyn tuloksia on kuluneilla viikoilla käyty läpi HSL:n asiantuntijoiden toimesta ja työtä jatketaan yhä.  Yleisesti voidaan todeta, että toiveet joukkoliikenteen kehittämisen osalta Tuusulassa ovat todella korkealla.

Linjastosuunnitelmalla pyritään vastaamaan tasapuolisesti kaikkiin näihin toiveisiin, samalla luonnollisesti huomioiden myös kunnan käytettävissä oleva joukkoliikennerahoituksen määrä, jonka avulla liikennöinti kunnan alueelle järjestetään. 





8 kommenttia:

  1. Onko mahdollista, että Hyrylästä saataisiin suora linja Mannerheimintielle Hämeenlinnan väylän kautta? Kartan perusteella tarvetta on olemassa. Vain suora linja tai linja nopealla vaihdolla on kilpailukykyinen. Jos vaihtoaika on pitkä, yksityisautoilu on valitettavasti ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
  2. Hei Maikki! Vastaavia toiveita tuli myös esille liikkumiskyselyn vastauksissa. Tilanne on kuitenkin se että rajallisen budjetin puitteissa kun toimitaan, ei Helsingin suunnan liikennettä kannata Hyrylästä hajauttaa useaan eri suuntaan. Jos näin tehdään, linjojen vuoroväleistä tulee niin harvoja että ne palvelevat hyvin vain harvojen matkustusta. Parempi lähtökohta onkin keskittää liikenne yhteen runkokäytävään, joka mahdollistaa hyvät vaihdot muulle HSL:n joukkoliikenneverkolle. Esimerkiksi Hämeenlinnanväylän ja Mannerheimintien suuntaan pääsee Tuusulanväylän sektorista linjoilla 58 ja 550, joilla molemmilla vuoroväli ruuhka-aikaan on vähintään 5 minuuttia, jolloin vaihtoajatkaan eivät kasva kohtuuttomiksi. Yleisesti tämä verkostoajattelu on se jonka mukaan HSL-alueen joukkoliikennettä kehitetäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta, Kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että Lahelasta pääsee kohtuullisen hyvin yhdellä vaihdolla Mannerheimintielle. Mutta Mannerheimintielta ei pääse kohtuullisessa ajassa takaisin Lahelaan, koska vaihtoaika takaisintulomatkalla venyy yleensä liian pitkäksi. Lahelaan bussi tulee tunnin välein työmatkaliikenteen aikaan. Pienikin myöhästyminen rokottaa työmatka-aikaa helposti tunnilla. Luulen, että Länsi-Hyrylässä asuu paljon nykyisiä yksityisautoilijoita, jotka voisivat siirtyä julkisten käyttäjiksi, jos pääsisivät niillä myös illalla takaisin kotiin. Suosittelen bussilinjan lisäämistä Lahelan kautta Mannerheimintielle ja sen varressa oleville työpaikka- ja sairaala-alueille ja takaisin. Kaksi henkilöä taloudestamme hyötyisi tästä. Pohjois-Vantaan liityntäpysäköinti ei tällä hetkellä hyödytä perhekuntaamme laisinkaan.

      Poista
  3. Hei, toivon todella että HSL toisi nyt tuusulan kartalle. Lisää vuoroja hyrylä-korso välille olisi mahtavaa. Lisäksi toivoisin yleisesti lisää aamu ja ilta vuoroja, arkena ja myös viikonloppuisin!! . 5-8 ja 20-23, jotta työssäkäynti helpottuisi. Aikoinaan jouduin kieltäytymään parista työpaikasta, kun en mitenkään päässyt töihin ajoissa. Joten toivon lisää vuoroja jotka palvelevat työssäkäyviä.. Kiitokset jos tässä onnistuisitte!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi myös hienoa jos olisi bussi, joka kulkisi aktiivisesti tikkurilaan. Tai edes korsoon, mistä pääsisi helposti tiksiin. :) tai stadiinkin.

      Poista
    2. Hei Biffe! Kiitos kommentistasi! Linjastosuunnitelmassa Korson yhteydet säilyisivät nykyisellään, mutta Hyrylästä Keravalle ja Tikkurilaan esitetään merkittävästi lisää liikennettä. Näiden asemien kautta myös yhteydet Korsoon parantuvat. Yleisesti linjastosuunnitelmassa esitetään lisää liikennettä erityisesti iltoihin ja viikonloppuihin, liityntäliikennettä hyödyntäen. Erityisesti linja 641 liikennöisi välillä Tikkurila-Hyrylä-Kerava joka päivä varhaisesta aamusta aina myöhäisiltaan asti.

      Poista
  4. Sama ongelma täällä hyrylä korso välisellä linjalla tarvetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eili! Tuossa ylempänä vastasimmekin jo Korson yhteyksiä koskien. Linjan 974 tarjonta pysyy nykyisellään, mutta Tikkurilan ja Keravan kautta olevien yhteyksien määrä lisääntyy huomattavasti.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.