maanantai 22. tammikuuta 2018

Seutulinjojen reitit sekä yöliikenne

Tämän linjastosuunnitelman blogin kahdessa aikasemmassa päivityksessä on esitelty Keravan ja Tuusulan linjastomuutoksia vuodelle 2019. Tässä päivityksessä keskitytään muutoksiin Vantaan alueen seutulinjoissa, sekä Keravan ja Tuusulan seutulinjojen reittikuvauksiin Helsingissä.

Linjastosuunnitelman seutulinjat Helsinkiin

Seutulinjojen muutokset


Keravan ja Tuusulan linjastomuutoksilla on vaikutuksia myös Vantaan alueen linjastoon. Joukkoliikenteen lisääntyessä Ilolan alueella Tuusulan liityntälinjojen 641 ja 642 myötä, sekä uuden Epinkoskentien jatkeen rakennuttua linjojen 623 ja 633 reittejä on syytä tarkastella uudelleen. Myös linjan 633 pohjoisen päätepysäkin siirtyminen Keravalta Korsoon tuo muutoksia linjaan. Keravan seutulinjan 738 päätepysäkki siirtyy Rautatientorilta Kalasatamaan, kuten myös monen muun Lahdenväylän seutulinjan päätepysäkki. Linjan 738 muutoksia on kuvattu myös HSL:n Lahdenväylän linjastosuunnitelmassa.

Linjan 633 reitti muuttuu välillä Korso-Tuusulantie. Reitti kulkee uuden Epinkoskentien jatkeen kautta Ilolan läpi. Ilolasta ajetaan reittiä Koivukylänväylä - Laaksotie - Simonkyläntie - Tuusulantie - Tuusulanväylä -  Mäkelänkatu - Hämeentie. Päätepysäkkinä on jatkossa Hakaniemi. Linjan vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia ja päivällä 60 minuuttia. Linjaa liikennöidään vain arkisin. Linja täydentää Korson ja Ilolan alueiden raideliikenteeseen painottuvaa joukkoliikennepalvelua.

Ilolaa nykyisin palvelvat ruuhka-aikoina liikennöitävät linjat 621 ja 622 lakkautetaan. Poistuvaa palvelua korvaa linja 633 jota liikennöidään läpi päivän.

Linjan 623 reitti muuttuu Ruskeasannan alueella. Linjan 633 uusi reitti palvelee Ruskeasannassa Simonkyläntien varren asutusta, jolloin linja 623 voidaan ohjata nopeammalle reitille Tuusulanväylältä suoraan läntistä Valkoisenlähteentietä Koivukyläntielle. Linjan B-reitti välillä Hakaniemi-Ilola poistuu ja kaikki lähdöt ajetaan perusreitillä Hakaniemi - Peijas. Linjan vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia ja muina aikoina 60 minuuttia. Linjaa liikennöidään joka päivä noin klo 05-23.

Linja 643 täydentää Hyrylän sekä Vanhan Tuusulantien joukkoliikenneyhteyksiä. Hyrylän alueen joukkoliikenne perustuu vahvaan liityntäliikenteeseen raskaan raideliikenteen asemille. Tunnissa liityntäliikenteen lähtöjä Hyrylästä Leinelän asemalle on ruuhka-aikoina viisi, Keravan asemalle neljä ja Korsoon yksi. Matka-aika Helsinkiin liityntäliikenteellä on noin 45 minuuttia, Keravan kautta kuljettaessa.

Linja 643 tarjoaa yhteyksiä erityisesti Tuusulanväylän, Mäkelänkadun ja Hämeentien varrelle jossa  liikkumiskyselyn perusteella on paljon tuusulalaisten matkakohteita. Lisäksi linja palvelee Ilolan sekä Ruskeasannan alueiden länsipuolen asutusta Vanhan Tuusulantien varressa. Päätepysäkkinä on Hakaniemi. Linjaa liikennöidään arkisin noin klo 05 - 18. Vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia, päivällä 60 minuuttia. Linja tahdistetaan Hyrylän liityntälinjan 641 kanssa, niin että Tuusulanväylällä on ruuhka-aikoina 10 minuutin vuoroväli Helsingin suuntaan; toinen liityntäliikenteellä ja toinen linjalla 643. Matka-aika ruuhka-aikoina linjalla 643 Hakaniemeen on noin 50 minuuttia ja liityntälinjalla 641 Helsingin keskustaan noin 45 minuuttia.

Linjan 738 reitti muuttuu kulkemaan koko matkan Keravalta Kehä III:lle Lahdentietä pitkin. Erilliset K-vuorot lopetetaan ja Inexin alueen työmatkayhteydet palvellaan liityntälinjalla 978 Keravan asemalta. Linjan päätepysäkki siirtyy Rautatientorilta Kalasatamaan. Keravan joukkoliikenneyhteydet Helsingin keskustaan perustuvat junaliikenteeseen ja sitä tukevaan liityntäliikenteeseen. Linja 738 täydentää tätä palvelua esimerkiksi Viikin ja Kumpulan alueille suuntautuvien matkojen osalta.

Yöliikenne


Yölinjastoa liikennöidään perjantain ja lauantain, sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä noin 23 alkaen, kun junaliikenteen vuorovälit ovat harvemmat ja liityntäliikenteen liikennöinti loppuu.

Linjastosuunnitelman yölinjat

Linjaa 633N Rautatientori - Simonkylä- Leinelä - Korso - Koivikko - Sorsakorpi - Keravan as. liikennöidään samalla tarjonnalla kuin nykyisin. Lähtöjä ajetaan tunnin välein noin klo 23 - 04. Linjan reitti muuttuu kulkemaan Vantaalla Kehä III:n pohjoispuolella Tikkurilantietä ja Koivukyläntietä pitkin. Keravalla reitti muuttuu kulkemaan Keravantietä pitkin ensin Sorsakorpeen ja Ahjoon, josta linja päättyy Keravan asemalle.

Linjalla 643N Rautatientori - Ruskeasanta - Ilola - Hyrylä liikennöidään lähtöjä noin klo 02:30 asti. Linja palvelee myös Ilolan ja Ruskeasannan asutusta, osittain korvaten linjan 633N muuttuvaa reittiä. Lähtöpysäkkinä Helsingissä on Rautatientori.

Linja 665N Rautatientori - Ruskeasanta - Ilola - Hyrylä - Järvenpää - Kellokoski tarjoaa yhdessä linjan 643N kanssa tunnin vuorovälin viikonloppuöinä Helsingistä Hyrylään. Linjalla liikennöidään Helsingin ja Kellokosken välillä yksittäisiä lähtöjä, niin että Kellokosken yöliikennepalvelu pysyy nykyisellä tasolla. Järvenpään alueella reitti kulkee nykyisen linja 665N tapaan Jampan ja Nummenkylän kautta. Lähtöpysäkkinä Helsingissä on Rautatientori. 

Linjastosuunnitelmaa voi kommentoida vielä 26.1. asti.


25 kommenttia:

  1. Tilasin kortin, tuskin tulen lataamaan kautta koskaan23 tammikuuta, 2018 00:45

    Kun kerran on tutkittu,että linjan 643 varrella on paljon tuusulalaisten matkakohteita, minkä ihmeen takia sillä ei sitten liikennöidä kunnolla? Pelkät arkipäivät eivät riitä nykyisin, kun ihmiset yhä enenevässä määrin tekevät töitä "epätyypillisiin" aikoihin. Pääsen itse töistä iltavuorosta Pasilasta kahdeksan aikoihin. Omalla autolla olen kotona 25 minuutissa, arvatkaapa vain, lähdenkö työvuoron jälkeen loikkimaan liikennevälineestä toiseen? Valitettavasti tämä suoran Helsinki-yhteyden poistaminen (Ei, Hakaniemi ja sekin vain päiväsaikaan, ei ole suora Helsinki-yhteys) Etelä-Tuusulasta tulee todennäköisesti ruuhkauttamaan Tuusulanväylää ja siirtämään vakituista kulkemista julkisten sijaan yksityisautoiluun, mikä ei ole hyvä asia. Mutkaton työmatkaliikenne olisi ehdottomasti tavoittelemisen arvoista. Yöliikenne on plussaa, mutta ei mielestäni sitä peruspalvelua, johon tulisi panostaa. Riennoista joutaa kyllä tulemaan pidemmänkin mutkan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Viikonloppuisin liikennöivät liityntälinjat 641 ja 642 palvelevat kattavasti Etelä-Tuusulan aluetta. Pasilasta lähdettäessä liityntälinjojen asemat Keravalla, Leinelässä ja Tikkurilassa ovat helposti saavutettavissa junalla. Iltaisin ja viikonloppuisin joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat vähäisemmät, jolloin liityntälinjat ovat kustannustehokkain tapa järjestää alueen joukkoliikenne. Linjan 643 liikennöinti myös iltaisin ja viikonloppuisin kasvattaisi Tuusulan kunnan joukkoliikennekustannuksia tarpeettomasti.

      Poista
  2. Yöliikenne on juuri sitä plussaa mistä haluan hyryläläisenä maksaa! Ajatelkaa edes paikallisia nuoria ja heidän lisääntyviä mahdollisuuksiaan kulkea, jos itsellenne riittää Päämajassa istuminen kulttuuriksi. Yölinjoja on niin kaivattu, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että olet joutunut istumaan Päämajassa yölinjojen puuttuessa. Itse olen kyllä onnistunut hankkimaan kulttuurikokemuksia muualtakin. Positiiviseksi aiotun kommentin vaikutus kääntyy muuten itseään vastaan siinä vaiheessa kun mukaan otetaan alentuva yleistäminen. Muita pilkkaamalla harvemmin saavutetaan mitään hyvää. Yölinjoja vastaan tuskin on oikeasti kukaan, nehän ovat todellakin plussaa. Käyn kuitenkin töissä useammin kuin iltamenoissa ja sieltä kotiin tulemiseen en ole valmis käyttämään niin paljon aikaa kuin vapaa-ajan menoihin. Jo tämänhetkinen parannus iltakulkemisiin on loistavaa, olihan se nyt ihan naurettavaa, että lauantaisin vaihtoehdot Helsingistä kotiintulemiseen olivat 21.30 tai 1.30.

      Poista
    2. Hei! Kiitos kommentista! Mukava kuulla että yöliikenteen suunnitelmat kuulostavat mieluisilta.

      Poista
  3. Poistuiko 962 linja kokonaan? Itse käytin tätä, silloin kun tarvetta ilmeni.
    Millä linjalla pääsee nyt Jumboon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Linja 962 loppuu nykyisessä muodossaan, mutta sitä korvaa linjat 641 ja 642. Suoraa yhteyttä Jumboon ei tässä linjastosuunnitelmassa esitetä. Tämä johtuu tarpeesta keskittää liityntälinjat yhdelle Kehäradan asemalle, jotta vuoroväleistä saadaan tarpeeksi tiheitä. Tuusulalaisille osoitetun liikkumiskyselyn tuloksien perusteella liityntäliikenteen asemaksi vahvistui Leinelä ja Tikkurila. Jumboon pääsee kuitenkin jatkossakin sujuvasti joukkoliikenteellä. Linjalla 641 voi esimerkiksi matkustaa Tikkurilaan, josta elokuussa 2019 liikennöi runkolinja 570 Jumbolle tihein vuorovälein.

      Poista
  4. Mikä linja palvelee nykyisen 633:n Keravan ja Korson väliä? Kun päätepysäkki on jatkossa korso...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! Keravan ja Korson välillä liikennöi jatkossa linja 973 20 minuutin välein ja linja 972 tunnin välein. Lisäksi yhteysvälillä liikennöivät junat 10 minuutin välein. Lisätietoja löytyy tämän blogin Keravan linjastoa koskevasta päivityksestä.

      Poista
  5. Kun 633N reittiä muutetaan, pystytäänkö säilyttämään aikataulurakenne sellaisena, että myöhäisillan/alkuyön viimeisiltä R-junilta on yhä liityntä 633N:lle Ahjoon päin (vai myöheneekö liityntälinjojen kulku yli puolenyön myös arkena)? Jos 978 (ent. 975) ja 985 säilyy niin, että liityntä loppuu noin klo. 23 (975:llä jo aikaisemmin), jää palvelutarjontaan iso aukko, koska moni arkinenkin meno Helsingissä päättyy siten, että viimeisiin liityntälinjoihin on tullut kiire ja viimeisiltä R-junilta ei ollut liityntää lainkaan. On huono ratkaisu aikaistaa 633N niin, että Keravalta ei olisi vaihtoa junasta, koska Helsingistä Keravan perukoille 633N matka-aika on todella pitkä, kun samaan aikaan kulkee vielä nopeat R/Z-junat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tim, kiitos kommentistasi! Yöliikenteen tarkempaa aikataulusuunnittelua tehdään myöhemmin tänä keväänä, mutta tavoitteena olisi parantaa liityntäyhteyksiä myös yöajan liikenteessä. Tarjonta voi olla linjalla 633N tai 978, riippuen siitä millä ratkaisulla palvelu saadaan tuotettua tehokkaimmin.

      Poista
  6. Susanna Viira-Viljamaa24 tammikuuta, 2018 10:00

    Miten käy Kaskelan ja siellä asuvat koululaiset/lukiolaiset/vanhukset/työssäkäyvät. Kaskelantie on luokiteltu vaaralliseksi koulutieksi v. 2009 eikä sen jälkeen ole tapahtunut mitään muutosta. 978 linjaa käyttävät myös Kaskelantiellä ja Laineentiellä käyvät ratsastajat (aluella on monta tallia). Käyttö ei varmasti ole kovin kannattavaa, mutta alueella asuville erittäin tärkeä yhteys. Jos bussilinja lopetetaan kokonaisuudessaan on kuitenkin koululaisten turvallinen koulukyyti varmistettava. Toimiiko jatkossa edes kutsutaksi tai pikkubussi kaskelasta laineentietä keskustaan ? Me kaskelalaiset tulemme tekemään vaatimuksen linjan säilymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Susanna! Keravan kaupunki tulee järjestämään lakisääteiset oppilaskuljetukset niiden oppilaiden osalta, joiden kohdalla ehdot esimerkiksi koulumatkan vaarallisuudesta täyttyvät. Kaskelan alueen joukkoliikenteen matkustajamäärä on valitettavasti niin vähäinen, ettei se perustele säännöllistä joukkoliikennepalvelua alueelle.

      Poista
  7. Asun Ruotsinkylässä ja jos tulkitsen ehdotuksia oikein loppuisi liikenne Maisalantiellä kohti Tuusulan moottoritietä? Ruotsinkylän läpi menee tällä hetkellä linja 635, joka suunniteltu niin että koululaiset pääsevät Helsinginpitäjän kirkolla sijaitsevaan ruotsinkieliseen yläasteeseen ja lukioon. Koska Tuusulassa ei ruotsinkielistä yläastetta, koulujärjestely sovittu Tuusulan ja Vantaan välillä. Miten oli tarkoitus että he jatkossa pääsevät kouluun? Nyt esim. 7.30 aikoihin kulkeva auto vie sopivasti kouluun klo 8:ksi Koululaiset asuvat Lahelantien ja Maisalantien varrella.

    Bergan pysäkin viereen rakennettiin pari vuotta sitten iso parkkipaikka autoille. Tätä käyttävät Ruotsinkylän ja Huhtariihen asukkaat.Autoja on päivisin parkkipaikalla useita. Tämä pysäkki jäisi nykyisten suunnitelmien mukaan ilman linjoja?
    Nämä Oopperan kautta kulkevat bussit ovat palvelleet Töölöön ja Meilahden suuntaan matkustavia.
    Mitä muuta kautta kuin tämän blogin kautta on selvitetty matkustajien tarpeita ja toiveita? Itse löysin tämän linkin ihan sattumalta.
    Suosittelisin että haastateltaisiin esim. Bergan pysäkin käyttäjiä aamulla klo 6.45- 7.15. Samanten Hyrylän linja-auto aseman käyttäjiä,
    ennen kuin tehdään päätöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi!

      Ruotsinkylän alueelta suunnitelmassa esitetään joukkoliikennettä Kivistön, Hyrylän ja Keravan suuntaan. On totta että nykyisen linjan 635 poistuessa matkat Helsinge skolanille muuttuvat hankalimmiksi, etenkin jos nykyiset aikataulut ovat sattuneet sopimaan lukujärjestykseen. Matkat kuitenkin onnistuvat joukkoliikenteellä, mutta vaativat vaihdon linjalta 971 linjalle 643 esimerkiksi Hyrylässä. Tarkemmasta sijainnista riippuen voi tulla kyseeseen myös kävely Bergan pysäkeille, tai Riihikallion suuntaan josta on yhteydet Vantaalle.

      Bergan liityntäparin Tuusulanväylän pysäkkien kautta liikennöisi suunnitelmassa linjat 641 ja 643. Tämä muutos tehtiin esimmäisen asukasvuorovaikutuskierroksen jälkeen, kun asiasta tuli useampia toiveita.

      Asukkaiden toiveita on selvitty tuusulalaisille tehdyllä liikkumistutkimuksella, johon vastasi noin 2000 tuusulalaista. Lisäksi HSL:llä on käytössään tiedot tuusulalaisten työpaikoista pääkaupunkiseudulla.

      Poista
  8. Kamppi tai Rautatientori Hyrylä-Helsinki -linja-autoreittien päätepisteeksi - Hakaniemelle tiukka ei, vaatii Tupu

    Viikko sitten HSL:n julkaisema ehdotus Tuusulan joukkoliikennelinjastoksi syksystä 2019 alkaen on herättänyt vilkasta, osin kiivastakin keskustelua. Suurin huomio on ollut HSL:n ehdotuksessa muuttaa Hyrylä-Helsinki vuorojen (Linja 643) päätepisteeksi keskellä Helsinkiä olevan Kampin sijasta Hakaniemi.

    Tällä hetkellä Hyrylästä Helsinkiin, Kamppiin pääsee arkisin runsaalla 40 suoralla bussivuorolla. Näitä käyttää päivittäin noin 800 tuusulalaista, joista noin 650 matkustaa kantakaupunkiin, 100 esikaupunkialueelle ja 50 Vantaalle. Helsingin kantakaupunkiin matkustavista suurella osalla on työpaikka nykyisen Kamppiin menevän reitin varrella tai siitä kävelyetäisyydellä.

    Hyrylä-Helsinki suorien linja-autovuorojen päätepiste on jatkossakin oltava Kamppi tai päärautatieaseman välitön ympäristö. Näin toimimalla palvelemme parhaiten joukkoliikennettä käyttäviä tuusulalaisia ja kannustamme lisää joukkoliikennettä käyttämään. Näin etelätuusulalainen saa vastinetta kallistuneelle kuukausimaksulleen (2017: 110€ - 2018 158€).

    Arjen liikkumisen on oltava toimivaa, matkustamisen ripeää, matkaketjujen sujuvia. Huonosti toimiva joukkoliikenne vähentää entisestään sen käyttöä. Uhkana on entisestään ruuhkautuva liikenne työssäkävijöiden siirtyessä henkilöautojen käyttöön.

    Hyvin toimiva joukkoliikenne on keskeinen vetovoiman rakentaja Tuusulalle. Kun tähän liitämme uudet liikkumisen muodot ja palvelut, joilla voimme parantaa Tuusulan sisäistä liikennettä, olemme hyvällä tiellä.

    Tuusulassa 25.1.2018

    Tuusulan puolesta ry, Tupun valtuustoryhmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, miten palvelu paranisi sillä, että tuo Hakaniemen päätepysäkki siirrettäisiin ruuhka-aikana rautatientorille? Ruuhka-aikaan suora bussi keskustaan vie helposti sen 50 minuuttia ja nopeammin pääsee Leinelän kautta sinne Rautatietorille. Eihän tuossa vaatimuksessa ole mitään muuta ideaa kuin se, että "kuulostaa hyvälle" ja/tai henkinen lukko vaihdolla matkustamiseen on aivan älyttömän iso, vaikka se olisi nopeampi vaihtoeho.

      Ruuhka-ajan ulkopuoleinen liikenne tietenkin asia erikseen, koska silloin suora yhteys nopeampi kuin vaihto.

      Näillä suunnitelmilla ruuhka-ajan liikenteessä lähinnä Töölön alueen palvelutaso huononee (mutta ei mene mahdottomaksi esim. Helsinginkatua pitkin kulkevia ratikoita hyödyntäen) ja Hakaniemen alueen palvelutaso paranee.

      Suurin ongelma on mielestäni ruuhka-aikojen ulkopuolella tapahtuva yhteyksien hidastuminen keskustaan (joskin niitä on keskustaan ehkä vähän useammin) sekä se, että Vallililan, Mäkelänkadun ja Tuusulanväylän aluille ei mene suoraa yhteyttä iltaisin ja viikonloppuisin. Toisaalta nämäkin alueet ovat saavutettavissa 641 ja 623 yhdistelmällä. Tässä tulee toki suoraan yhteyteen vähintään 20 minuuttia lisäaikaa vaihdon ja Leinelän kierroksen takia.

      Poista
  9. Yllä olevaan 641/623 -yhdistelmään liittyen yksi vaihtoehto voisi olla 623:n ilta/viikonloppuliikenteen tai mahdollisesti kaikkien aikojen liikenteen muuttaminen kulkemaan Tuusulanväylää suoraan Ilolan liittymään asti ja siitä Leinelään. Tämä nopeuttaisi todennäköisesti huomattavasti 641/623 -yhdistelmällä liikkumista Hyrylän ja Helsingin välillä. Vaihtojen tahdistaminen toki voi olla haastavaa, kun 623 liikkuu tunnin välein ja 641:kin puolen tunnin, mutta matka-ajat pitänevät paremmin kutinsa juuri ei-ruuhka-aikaan.

    Muutos vaikuttaisi lähinnä Simonkylän alueelle, josta on kuitenkin muitakin ilta/viikonloppuyhteyksiä niin Peijakseen kuin Helsinkiin (ainakin Leinelän/Tikkurilan kautta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos hyvästä kommentistasi! Lähtökohtaisesti linjalla 623 on oma tärkeä rooli Vantaa alueella esimerkiksi Ruskeasannan, Simonkylän ja Peijaksen alueiden palvelussa, joten merkittävät reittimuutokset tällä linjalla eivät ole tässä yhteydessä perusteltuja.

      Hyrylän ja Helsingin yhteydet toteutuvat liityntäliikenteen ja junaliikenteen yhdistelmällä iltaisin ja viikonloppuisin hyvin kattavasti. Matkat Tuusulanväylän varrelle on mahdollista tehdä esimerkiksi ehdotetulla tavalla vaihtamalla Leinelässä linjalta 641/642 linjalle 643.

      Poista
  10. Matka-aika on jo nyt kohtuuton E-tuusula ja julkisilla Kamppiin (yht. 2,5-3,5h/menopaluu/päivä riippuen mihin aikaan kulkee).
    Jos jatkossa Kampin sijaan kaikki liikenne menee Hakaniemeen, tuo se helposti työmatkaan lisää 0,5h-1h päivässä.

    Linja-autoja pitäisi kulkea siten, että vaikkapa puolet menisi Hakaniemeen ja puolet Kamppiin.
    Vuorojen tulisi kulkea 10 min välein ruuhka-aikaan ja muuten 20min välein. Klo. 14.20 jälkeiset bussit
    Kamppi- Tuusula välillä ovat niin täynnä, etteivät kaikki mahdu edes istumaan. Tämä ei ole kovin turvallista, kun
    motaria ajetaan 100km/h. Vuoroja pitäisi suhteuttaa matkustajamääriin. Jos ei kulje ruuhkabussilla, muuttuukin yhtäkkiä vuoroväli liian harvaksi,
    ja taas saa odotella tunnin seuraavaa bussia. Julkisten vuoroja tulisi lisätä myös aikaisempaan aamuun ja myöhempään iltaan.

    Linjaston parantaminen poikittais-suunnassa E-Tuusula -> juna-asemat, toisi omaan matka-aikaani lisää
    arviolta 1-1,5h /päivässä. Linja-autot kun ei kulje minuutilleen, tulee aina varata aikaa odotteluunkin + siirtymisiin.

    Ajallisen menetyksen lisäksi kustannukset matkustamisessa eivät ole kohtuullisella tasolla. HSL-lipun hinta vastaa melkein jo kuukauden pysäköintikustannuksia, jos saa stadista
    parkkipaikan halvalla.

    Aikataulut tulisi olla kansantajuisesti luettavissa ja löydettävissä ilman kohtuutonta päänvaivaa, pysäkkien numerokoodien tulkintaa, bussinumeroiden ulkoaopettelua jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Tällä hetkellä Reittioppaan mukaan suora bussi Hyrylä - Kamppi vie aamuruuhkan aikaan 57-63 minuuttia.

      Samaisen Reittioppaan mukaan Hyrylä - Sörnäinen - Kamppi vie aamuruuhkan aikaan 50-55 minuuttia, vaikka bussia pitää jopa vaihtaa Hyrylä - Sörnäinen välissä. Mikäli tuota vaihtoa ei pidä tehdä, niin matka-aika tippunee pari minuuttia.

      Joten kysyn: miksi haluat (niin kuin moni muukin tuntuu haluavan) suoran bussin Kamppiin, jos se vie 10 minuuttia enemmän aikaa kuin yhteys yhdellä bussilla Sörnäisiin ja siitä metrolla Kamppiin?

      Ja ehkä lisäkysymys, että mihin tämä arviosi Hakaniemen yhteyden 0,5h-1h lisäaika suoraan Kampin yhteyteen verrattuna perustuu? "Luulisin, että asia on näin" vai jokin muu peruste?

      PS. Nyt siis puhun siitä, että menee Kamppiin asti joka tapauksessa. Töölön liikenne vaatii toisenlaisen vaihdon, joka tuonee matka-aikaan pidennystä (riippuu hieman mihin Töölössä haluaa), mutta ei montaa minuuttia.

      Poista
    3. Hei, kiitos kommenteista! Ruuhka-aikoina Helsingin keskusta on nopeiten saavutettavissa liityntälinjojen ja junaliikenteen yhdistelmällä, esimerkiksi Keravan tai Leinelän asemien kautta. Matka-aika on noin 45 minuuttia.

      Toivotut vuorovälit (10 min ruuhka-aikoina ja 20 min muulloin) suoralla Kampin linjalla eivät valitettavasti ole mahdollisia toteuttaa olemassa olevalla joukkoliikennebudjetilla. Lisäksi kaiken tarjonnan keskittäminen tähän nykyiseen Hyrylä-Kamppi välin liikennöintiin tarkottaisi käytännössä sitä ettei liityntäliikennettä, poikittaisiliikennettä, tai kunnan sisäistä liikennettä, olisi mahdollista kehittää lainkaan. Tästä syystä linjastosuunnitelmassa on pyritty löytämään tehokkaita tapoja kunnan joukkoliikennetarjonnan kehittämiseen, ja yksi merkittävin niistä on liityntäliikenteen roolin korostaminen kunnan joukkoliikenteessä.

      Poista
  11. Käskettiin laittaa tänne kommentti.
    Mielestäni matkan kesto ei ole ongelma jos matkanteko on miellyttävää. Mahdollisimman vähillä vaihdoilla muutenkin olen aina suunnitellut matkani. Mielummin istun ja esim. luen kirjaa kuin että odotan sitä pysäkkiä missä jään pois jatkaakseni toisella kulkupelillä; joka tietenkään ei ole ajoissa tai sitten on ehtinyt mennä ja joutuu hetken odottamaan vaikka vesisateessa. No, tämä on minun mielipiteeni. Turha hössötys ja kiire saisi jäädä työmaalle. Kamppi on paras paikka kaikille. Sieltä pääsee hyvin Espooseen ja kuten myös Hakaniemeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! HSL-alueen joukkoliikennejärjestelmä perustuu vahvaan runkoverkkoon ja tätä täydentävään liityntäliikenteeseen. Tämä tarkoittaa joissain tapauksissa vaihdollisten matkojen lisääntymistä, mutta vastapainona on tiheämpi liikenne ja laajemmat liikennöintiajat. Tätä periaatetta on noudatettu myös tässä linjastosuunnitelmassa, jonka taustoja ja tavoitteita voi käydä läpi aikaisemmissa blogipostauksissa.

      Helsingin keskusta on parhaiten saavutettavissa raideliikenteellä, ja monin paikoin Tuusulasta onkin mahdollista järjestää sujuva ja nopea yhteys raideliikenteen asemalle. Kamppi on Tuusulan seutuliikenteen perinteinen joukkoliikenneterminaali, mutta HSL-seudulla vain yksi monista. Kampin sijasta linjastosuunnitelmassa esitetään seutulinjan 643 päätepysäkiksi Hakaniemeä, koska Helsingin keskustan yhteydet järjestyvät raideliikenteellä ja tätä tukevalla liityntäliikenteellä, ja linja 643 täydentää hyvin Tuusulanväylän, Mäkelänkadun ja Hämeenkadun varren yhteyksiä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.